AP -sanakirja

Sana: 30%30%30%
Selitys: Teoria jonka mukaan 30%:n keskimääräinen tuotto on mahdollinen 12 vuoden ajan koska siihen on pystynyt Warren Buffet 30:n vuoden ajan.

Sana: AAA (johdannaisia AA, ÖÖÖ, jne.)
Selitys: Yleensä otsikkoon kirjoitettava luottoluokitus tekstille, johon viitataan. Luokitukset vaihtelevat yleensä välillä AAA+++ ja ÖÖÖ—.

Sana: A+
Selitys: Muuten sama kuin AAA, mutta tämä on pari astetta heikompaa tasoa.

Sana: Aamen
Selitys: Loppukommentti jolla vedätykseen yritetään saada lisää tehoa ja uskottavuutta. Tämän käytössä on kunnostautunut varsinkin Fakiiri, joka muuttaa markkinanäkemystään jopa useita kertoja tunnissa jatkuvasti muuttuvan trendin mukaan.

Sana: Aamukiima
Selitys: Myöhemmin laskuksi kääntyvää kovaa avauksenjälkeistä nousua kuvaava ilmaus. Kärpäsen keksintö ajoilta jolloin hän harrasti erittäin aktiivista päiväkauppaa. Liittyy aikaan jolloin pörriäinen olisi maksanut 5000 markkaa kuussa viiden ensimmäisen minuutin aikana toimivista eQ -yhteyksistä.

Sana: Adeilla
Selitys: Jack C:n kehittävä verbi, joka kuvaa tietynlaista pikkutarkkaa ja viisastelevaa käyttäytymistä.

Sana: Aerobig
Selitys: Palstan ikuinen trauma vaikeiden sanojen oikeinkirjoituksesta konkretisoituu tässä naispuolisten bulleroiden liikuntaharrastusta kuvaavassa sanassa.

Sana: Agraarisosialisti (agraarisossu)
Selitys: Keskustapuolueen kannattaja. Nimi viittaa siihen, että Kepu syytää jatkuvasti veronmaksajilta sosialistisesti imettyjä rahoja maataloustukiaisiin ja maaseudun siltarumpuihin.

Sana: Aldata-indikaattori
Selitys: Teoria jonka mukaan suurempien trendilinjojen välisten pohjien löytyminen olisi ennustettavissa Aldatan kurssikäyttäytymisen mukaan.

Sana: Alf-setä (Alffi)
Selitys: ALF-tunnuksisen välittäjän lempinimi. Yksi monista Kärpäsen luomista välittäjäkuvauksista.

Sana: Allu
Selitys: Alan Greenspanin lempinimi. Allua alkoi käyttää Jack C varsinkin kun kyse oli Yhdysvaltain keskuspankin markkinakorkojen säätämisestä.

Sana: Anaali (Anaalikko)
Selitys: Analyytikko, pörssianalyytikko (pössianalyytikko, pössianaali). Kuvastaa analyytikkoon entisessä elämässään luottaneen ihmisen tuntoja tätä ihmisryhmää kohtaan.

Sana: Areena
Selitys: Arvopaperilehden keskustelualue, yleensä yleinen puoli, jossa leviävät kaikki epämääräiset tiedot, vedätykset ja vinkit tuulta nopeammin. Väärät myyntitasot warranteilleen säätäneen markkinatakaajan painajainen!

Sana: Asia selvä?
Selitys: Kiertoilmaisu jolla kerrotaan herneiden menneen nenään ja syvälle. Käytetään myös ilmaisemaan ivallisen tai muuten pilkallisen tekstin alkua. Eräänlainen tekstiä edeltävä huutomerkki tai joskus jopa muu välimerkki. Merkkiyhdistelmä :(!): olisi se kuvio joka tätä lausahdusta käyttävän ihmisen pään yläpuolelle ajatuskuplaan piirrettäisiin jos eläisimme sarjakuvassa. Nykyisin asia selvä? -ilmaisua käytetään myös luovana kirjoituksen lopettajana kun kaikki olennainen on sanottu. Merkitys riippuu voimakkaasti siitä, laitetaanko kysymys viestin alukuun (tai otsikkoon) vai loppuun.

Sana: ATH
Selitys: All Time High. Arvopaperin kaikkien aikojen korkein arvo.

Sana: ATL
Selitys: All Time Low. Arvopaperin kaikkien aikojen alin arvo.

Sana: BA
Selitys: Benefon Asiaa, lyhenne otsikkoon. Hayabusan vastine Benefonista kirjoittamisen kritisoijille.

Sana: Banni (bänni, banaani)
Selitys: Ylläpidon pelottava ase. Virallinen termi ”aktiivinen käyttökielto”.

Sana: Bear (bearish, halinalleisa(Kärpäsen keksimä) )
Selitys: Laskeva markkina, bullin vastakohta.

Sana: Bearnanke (Bearnakki)
Selitys: Fedin pomo, jonka puheita seuraavia kurssiromahduksia jokainen sijoittaja pelkää.

Sana: Beeethoo (B&H)
Selitys: Osakkeidensa päällä sitkeästi istuva ihminen. B&H&D on osta pidä ja kuole. Vähän sama kuin holdaus maailman tappiin. Buy and hold -ilmaisusta käytetty lyhenne.

Sana: Bene (Benukka, penefooni)
Selitys: Benefonista käytetty lyhenne tai lempinimi.

Sana: Beneuskovainen (Benehörhö)
Selitys: Benefonin uuteen tulemiseen sitkeästi uskova ihminen. Esitetään yleensä loukkaavasti, mutta ymmärretään tällöin jostain kummallisesta syystä positiivisena asiana. Nyttemmin sanotaan jo suojeltavaksi katoavaksi lajiksi. Jack C:n uskontovastaisuus täydellistyi kun Benefoniin positiivisesti suhtautuvia alettiin kutsua näin.

Sana: Benestä irtosi Airo
Selitys: Benefonin osakkeen laskusta ikävään sävyyn esitetty vihjaus. Syntynyt kurssin laskettua voimakkaasti kun Airo Wireless Media peruutti osallistumisensa yhtiön osakeantiin. Laimean Sillin kommentointia Benefonin osakeantikikkailusta vuodelta 2001.

Sana: Bidi
Selitys: Tarjous.

Sana: Bossa
Selitys: Harvemmin käytetty nimitys sanasta possa. Lähinnä MZ-2:n esilletuoma, mutta nykyisin myös muiden käytössä.

Sana: Bubi
Selitys: Pubi jonne bullero menee murehtimaan ja juhlistamaan turskaansa. Jos jonkin sanan voi kirjoittaa väärin, se on ns. AP -teorian mukaan niin kirjoitettava jos sanalle halutaan jonkinlainen painotus.

Sana: Breikata
Selitys: Ilmaus tilanteelle jossa warranttien markkinatakaaja muuttaa laitojen paikkaa. Guesswho, lautta ja muut warranttien kanssa pelaajat laskevat näitä hyvinkin aktiivisesti mikäli palsta ei ole poistumistragedioiden täyttämä.

Sana: Bull (härkä, horssata sutena, BULL BULL BULL, BULL IS BULL IS BULL!!!)
Selitys: Voimakasta nousujohteista markkinaa kuvaava termi.

Sana: Bullero (tuulitakki)
Selitys: Tuulitakkiin stereotyyppisesti pukeutunut sijoittajan stereotyyppi, joka menee muun lauman mukana eikä oikein tiedä mitä tekee. Bullero on kuitenkin tuulitakin edistyneempi versio joka tietää asioista jotain, muttei tarpeeksi. Useimmat bullerot ovat miehiä. Naisia on jotenkin hankalampi saada mukaan bullerovedätyksiin. Ikuiseen markkoiden nousuun uskova ns. sijoittaja. Kukaan ei oikein muista kuka tämän on keksinyt, mutta erään teorian mukaan Bullero juontuu sanasta pallero joka liittyy lapsenuskoiseen epärealistisen positiiviseen näkemykseen.

Sana: Bullero-osake
Selitys: Bulleroiden suosima osake jolle on tyypillistä arvon tippuminen jopa reilusti yli 90%.

Sana: Bullisti
Selitys: Voimakkasti nousunäkemykseen uskova henkilö. Niin voimakkaasti, ettei voi käsittää markkinoiden väliaikaista laskua. Sitoutuu emotionaalisesti nousuun ja kokee laskevan kurssin olevan poikkeus jostain sellaisesta joka olisi normaalitila.

Sana: Call (calli, calle, kalle)
Selitys: Ostowarrantti.

Sana: Callepetteri
Selitys: Ostowarranttia omistava henkilö joka uskoo nousuun. Yleensä Areenalla kysellään tämän ryhmän fiiliksiä kovien kurssivaihteluiden yhteydessä. Laskun yhteydessä kysyjällä ei yleensä ole omaa possaa.

Sana: Carre
Selitys: Ostowarrantti. Jos ostowarranttia kutsutaan carreksi, omistajalla on hieman agressiivisempi suhtautuminen markkinoihin? Magic Fingerin lanseeraama termi jolla hän valoi itsensä ikuisiksi ajoiksi osaksi AP:n treidaussedimenttikivijalkasok

kelia.

Sana: Commari
Selitys: Nokian communicator. Tästä aletaan puhua usein jos kirjoittaja on lapissa kelohonkamökissä ja kirjoittaa palstalle. Commusta puhumisella voidaan muutenkin pyrkiä nostamaan omaa statusta. Jälleen kerran Jack C:n äärimmäisen pitkälle viljelemä, joskaan ei keksimä, sana.

Sana: CONna
Selitys: Conventum pankkiiriliikkeestä käytetty ilmaisu. Kärpänen puhui aikanaan keväällä 2000 usein Conna -sedästä monien treidiensä pelastajana.

Sana: composiitti (komposiitti, composti)
Selitys: Jenkkien teknoindeksistä (compx) käytetty nimitys.

Sana: Compura (kompura, Comppeli)
Selitys: Comptelin lempinimi.

Sana: Dippi
Selitys: Osakkeen kurssin väliaikaiseksi ainakin ennustettu lasku. Voimakas lasku.

Sana: Donitsi
Selitys: Done Oyj:stä käytetty lempinimi. Nimen on mahdollisesti keksinyt Kärpänen, mutta yös muita epäiltyjä on. Yritys herättää palstalla voimakkaita tunteita ja Reach-U:ta muistellaan tämän yrityksen seurassa erityisellä hartaudella.

Sana: Down Jones
Selitys: Monien mukaan vain yhteen suuntaan liikkuva indeksi. Suunnasta sitten tapellaankin sitä enemmän.

Sana: Elco (elkotekki, elko, elgotek, elkotek, +monta muuta sekavaa muotoa)
Selitys: Elcoteq Oyj:stä kätettävä lempinimi.

Sana: Ellu
Selitys: Elisa Communications.

Sana: Em (em., nc=no comment)
Selitys: Ei Muuta. Lyhenne jolla kerrotaan otsikkoon laitetun vastauksen lopussa varsinaisen viestin olevan tyhjä. Jotkut kirjoittavat silti tästä huolimatta viestiin jotain ollakseen palsta-anarkisteja. 🙂

Sana: Ensio (enska, iso-enska)
Selitys: Stora Enson osakkeen lempinimi. J. Carlosin lanseeraama termi joka kuvaa ilmeisesti yrityksen lupsakkaa kurssikäytöstä.

Sana: Enään
Selitys: Enää -sanan muoto jolla pyritään välittämään oman itsensä arvon tiedostamista. Sanan historia on täydellisten mysteerien peitossa.

Sana: Erkki
Selitys: Ericssonin osakkeen lempinimi. Erkistä (eki) puhuttaessa tarkoitetaan joskus myös euroa.

Sana: ESA
Selitys: Ei Sijoitus Asiaa. Ostikkoon laitettava lyhenne jolla toivotaan palstapoliiseilta myönteisempää suhtautumista kirjoitteluun joka koskee yleensä jotain odottamattoman kummallista aihetta.

Sana: Essi (ESsi-neiti)
Selitys: ES -tunnuksisen välittäjän lempinimi. Essin toinen merkitys liittyy televisiossa esiintyvään taloustoimittajaan, jonka nimi on Essi. On tapana toistella toimittajien latteuksia joilla nousuja ja laskuja pyritään selvittämään. Esimerkiksi sijoittajat kotiuttivat voittoja tai usko palasi osakemarkkinoille. Kärpänen liittyy – yllätys yllätys -myös tämän sanan historiaan.

Sana: eQ:n rahastot
Selitys: eQ Pankin välittäjätunnuksella tehdyt kaupat ovat aina eQ:n rahastojen hommia. Tämä johtuu siitä, että onhan jokainen asiakas siellä oma meklarinsakin. Juttu lähti liikkeelle siitä kun joku luuli ensin oikeasti eQ:lla olleen rahastoja, joita ei sitten ollutkaan. Sittemmin eQ:lle on tullut rahastoja.

Sana: Equli (EQ-pallero, eQ -bullero)
Selitys: eQ Pankin asiakas joka käy pörssikauppaa.

Sana: Etelä
Selitys: Kurssien äärimmäisen voimakasta laskua kuvaava termi. Katso myös koillinen, kaakko ja pohjoinen.

Sana: EVVK
Selitys: Ei Voi Vähempää Kiinnostaa. Pohjautuu muinaiseen televisio-ohjelmaan. Käytetään usein perusteluksi silloin kun ollaan aukuttu jotain eikä osta enää jatkaa keskustelua tietojen loppuessa tai ärtymyksen ylittäessä kipukynnyksen. Lapinlahden linnut.

Sana: F1-puudeli
Selitys: Myyntiwarrantti jolla erittäin vähän juoksuaikaa. Lautta taitaa olla tästä vastuussa, syntyhistoriasta lisää jos tiedämme siitä – lisää.

Sana: Funda
Selitys: Yrityksen tai jonkin muun toiminnan terveyttä kuvaava sana jolla pyritään viestittämään sen olevan kunnossa tai pielessä. Tästä ollaan yleensä vahvasti eri mieltä.

Sana: Futska (futsku)
Selitys: Futuuri. Näistä pyritään päättelemään markkinoiden suuntaa joskus epätoivonkin vimmalla.

Sana: Futuurit plussalla
Selitys: Riemuisa nousuodotteinen toteamus. Jack C:n yltiöoptimistinen huudahdus keväällä 2000 kun laskua oli kestänyt jo useita kuukausia.

Sana: Gallub (Kallup, galup, calluppi, tms.)
Selitys: Sitä yhtä tiettyä sanaahan ei saa oikein kirjoittaa. Sarjassa Areenan vaietut tabut. Sir Kourilo on nero kirjoittamaan näitä sanoja tahallaan väärin.

Sana: Glubi
Selitys: Vähän hienompi paikka jonne bullero tai muu tuulitakki menee juhlimaan turskiaan tai jopa kertaluonteisia voittojaan.

Sana: Guru
Selitys: Henkilö joita ilmestyy Areenalle säännöllisin väliajoin. Tunnusmerkkejä ovat vakaa näkemys markkinoiden suunnasta, voimakas oman positionsa julistaminen jopa useita kertoja tunnissa, sekä vastakkaisten näkemysten haukkuminen erilaisin tavoin. Tyypillistä on myöskin kovat voitot ja niistä kertominen, sekä kykenemättömyys omien kauppojen ilmoittaminen etukäteen tai ajallaan. Ks. jälkitreidaaja. Guru elää palstalla yleensä trendin pituuden verran ja kun suunta kääntyy, palstalle ilmaantuu uusi guru vanhan jäädessä elelemään koroilla.

Sana: Hanska (Hannu, Handeli, HANi-täti)
Selitys: HAN -tunnuksisen välittäjän lempinimi.

Sana: Herneet nenässä (turnipsi, pingispallo, levysoitin, ade, banaani (tms) -nenässä)
Selitys: Asia joka kiistetään viimeiseen asti. Tästä seuraa usein palstaltapoistumistragedia jota ennakoi voimakas hyökkäys toista nimimerkkiä vastaan. Kiivasluonteinen Tamperelainen harrastajapalomies oli mukana luomassa ja kehittämässä tämän jutun elämän alkutaipaleita.

Sana: HK:n nakit (Nakit)
Selitys: HK:n osaketta usein positiivissävyisesti kuvaava ilmaus.

Sana: Holdata
Selitys: Pitää osakkeita tai jotain muita arvopapereita vähintään yönyli. Usein syynä tähän on se, että ollaan tappiolla, eikä odotus kurssinoususta. Toivetta ei lasketa odotukseksi.

Sana: Holdata maailman tappiin (B&H&D)
Selitys: Eroaa holdauksesta siinä, että myyntiä ei aiota suorittaa johtuen yleensä joko ylioptimismista, jostain kummallisesta periaatteesta tai liioittelusta. Myöskin tappion myöntämisen vaikeus johtaa tähän.

Sana: Hyviä lukuja jenkeistä
Selitys: Lukuja, joista ei kummemmin ole hajuakaan mutta jotka ylittivät markkinaodotukset. Sählynpelaajan kommentti ennen peliin lähtöä, nykyisin myös lukuisten ja lukuisten muiden sijoittajien ja sioittajien käyttämä.

Sana: Ihana (Ihanaa!)
Selitys: Tällä sanalla voidaan AP:lla kuvata melkein mitä tahansa. Yleensä kylläkin kerrotaan kirjoittajan pitävän jostain erityisen paljon. Ihanaa ei voisi olla ilman yltiöpositiivista egomaanikkoa esittävää Kärpästä.

Sana: Instikka
Selitys: Myyttinen suuri taho joka aiheuttaa kaupankäynnillään osakkeen kurssiin voimakasta nousua tai laskua. Yleensä näitä muistetaan syyttää joko vedätyksestä, kusetuksesta tai muusta tunkemisesta. Instituutiot ovat myös se taho jotka kiinnostyvat mystisesti osakkeesta sen siirtyessä päälistalle jolloin niiden on joidenkin palstan asiantuntijoiden mukaan pakko ostaa hinnasta välittämättä. Parhaita vedätysvälineitä.

Sana: Irtosiko osinko?
Selitys: Kurssin laskiessa voimakkaasti esitettävä kysymys joka vihjailee yrityksen olevan huonossa kunnossa. Käytetään firmoista jotka eivät maksa osinkoa, tai vaihtoehtoisesti osinko on kirjoittajan mielestä huomattavan pieni. Tämä ilmaisu levisi palstalla kulovalkean tavoin keväällä 2002.

Sana: Iso eQ (Isoequli)
Selitys: eQ:n kautta tehtyjen isojen kauppojen suorittaja. Suurin osa taitaa olla eQPro varainhoidon käsialaa. Voi olla myös muu iso eQ:lla tehty (yleensä Nokialla) kauppa.

Sana: Jaanika
Selitys: Salaperäinen eestiläinen kaunotar joka tuntuu olevan yllättävän monen palstalaisen päiväuni. Legendat väittävät joidenkin palstalaisten tavanneen hänet sijoitusmessuilla, mutta kukaan ei voi olla tästä koskaan täysin varma. Jaanika ei voi kuitenkaan olla legenda koska hän on kirjoittanutkin palstalle. Jaanika on myös se joka on tehnyt nykyisen palstan.

Sana: Jaanika Fun Club (JFC)
Selitys: Pahennustakin palstalla herättänyt klubi. Pyjaamamies taitaa olla päävastuullinen. Mailiosoite kun se saadaan. Klubia epäillään rajuista vedätyksistä, mutta kukaan ei oikein tiedä mitä se olisi vedättänyt.

Sana: Jack C
Selitys: AP:lla vuoteen 2001 asti esiitynyt legendaarinen sijoittaja joka katosi sittemmin palstalta. Jack C tuli kuuluisaksi 30% vuosituottotavoitteellaan ja teknisesti hyvillä Nokia -tiedoillaan. Hänen nimensä syntyi kun tarvittiin jotain joka kuulostaisi viileältä ja jäisi mieleen. Ainakin tämä jäi mieleen.

Sana: Jaska
Selitys: Sama kuin Jack C. Tähän sisältyy yleensä vihjaus siitä, että joku kirjoittaja tai jotkut kirjoittajat olisivat samoja henkilöitä kuin Jack C.

Sana: Jipitys
Selitys: Jippiin osaketta tai yhtiötä kuvaava ilmaus jossa haetaan aavistuksenomaista keveyttä ja alaspäinkatsomista yrityksen suuntaan. Voidaan käyttää myös positiivisessa mielessä, joka sekoittaa tämän sanan käyttöä muiden kuin todellisten asiantuntijoiden keskuudessa. Jipityksen suurimpia faneja ovat Stat, Peloton ja Tuhatkauno.

Sana: Joe Average (Jenkkijoe, joe sixpäck, joe sixpäk)
Selitys: Amerikan bullero. Lautan palstalletuoma ilmaus jossa kiteytyy käsitys Ameriikan Kultamaan sioittajasta.

Sana: Jokke
Selitys: Entinen voimahahmo jolta halutaan mielipide asiaan kuin asiaan kunhan kiista syvenee kyllin suureksi ja pitkäksi. Katso myös Jokke ohoi! Palstan supersankari jolla on maaginen kyky haihduttaa häiriköivä nimimerkki bittiavaruuteen.

Sana: Juna
Selitys: Yleensä nouseva osake. Tarkoittaa myös laskevaa mikäli osakkeet on ehditty myydä huipulla. Junasta puhuttaessa voidaan kysellä asemalle jäämisiä, kiskoilta suistumisia ja muita onnettomuuksia joilla voidaan vihjaista oman näkemyksen oikeellisuudesta. Esimerkiksi ’sieltä se juna liukuu ryskyen pitkin jäätyneitä kiskoja takaperin takaisin asemalle ja sen ohitsekin jatkaakseen suoraan rotkoon pysähtymättä lähtöruudussa’. Tällä tavoin kirjoittaja voi ilmaista arvelunsa kurssilaskun jatkumisesta ja voimistumisesta sanomatta sitä suoraan.

Sana: Junan pysäyttäminen työntämällä
Selitys: Palstan kenties käsittämättömimpiä keskustelunaiheita joka ei yleensä johda mihinkään. Poikkeuksellisen tehokas tässä suhteessa. Käsitteen loivat Sir Kourilo ja Ade joilla oli hyvinkin laajamittaista keskustelua siitä, onko tämä mahdollista ja millä ruumiinosalla pysäytys olisi hyvä suorittaa.

Sana: Juuh (jep jep)
Selitys: Usein viestin loppuun laitettava kommentti joka ikäänkuin vahvistaa omaa jo ilmoitettua mielipidettä. Pelottoman keksintöjä jolla hän ajoi monta tamperelaista hulluuden rajoille ja joskus Valkeakoskelle asti.

Sana: Juuro (eurondaali)
Selitys: Palstan nimitys eurolle. Oliskohan tämä MZ-2:n keksintöjä?

Sana: Jälkitreidaaja
Selitys: Kauppaa virtuaalisesti tekevä ihminen joka ilmoittaa jälkikäteen tehneensä yleensä onnistuneita ja erittäin voitollisia kauppoja väittäen näitä todellisiksi. Jotta AP olisi AP, palstan ensimmäinen kunnolla jälkitreidaajaksi syytetty hahmo oli Kärpänen joka ei ollut jälkitreidaaja ainakaan tuohon aikaan kevättalvella 2000.

Sana: Jäädä junasta
Selitys: Pelkotila jossa osakkeita ei omisteta silloin kun ne nousevat tai epäillään niiden voivan ehkä joskus nousta. Junaan myös noustaan ja siinä matkustetaan mukavasti, ks. salonkivaunu.

Sana: Kaakko
Selitys: Kurssien laskua kuvaava termi. Katso myös koillinen, etelä ja pohjoinen.

Sana: Kalsarit
Selitys: Bulleron työasu. Useimmiten vain unelmissa, sillä suurin osa bulleroista käy legendan mukaan palkkatyössä maksaakseen tappionsa.

Sana: Kepuloinen
Selitys: Keskustapuolueen kannattaja. Termi viittaa siihen, että Kepun kannattajat ovat veronmaksajien tukemia loiselättejä.

Sana: Keritsimet
Selitys: Warranttia ja sen kovaa riskiä kuvaava ilmaus jossa vihjataan myöskin ettei warrantin ostaja tiedä kunnolla mitä hän osti. Tic toi tämän ilmauksen palstalle useaan otteeseen kritisoidessaan warrantteja ystävällisen tiukkaan sävyynsä.

Sana: Kestävä nousu on alkanut
Selitys: Laskun jälkeen tulevan nousun aikana joskus jo muutaman päivän rekyylin kuluttua annettava ylioptimistinen lausunto joka pohjautuu usein päätelmään siitä, ettei pitkän laskun jälkeen ole enää järkevää mennä alemmas. Kuinka paljon vähemmän meteliä Jack C olisikaan pitänyt jos olisi tiennyt tämänkin heiton saavan ikuisen elämän palstalla?

Sana: Keu (keu keu keu, keu keu keuuuuuuuuuuu!)
Selitys: Ilmeisen voimakkaan oikeassaolon ja muiden kustannuksella naureskelun osoitus jota käytetään yleensä silloin kun markkinat reagoivat voimakkaasti eivätkä palstalaiset ole ehtineet reagoida tähän. Savolaistyyppisen omaan partaan naureskelun kvantti, esiintyy usein kolmin kappalein, tyypillisesti vahingonilosävytteisesti, usein tosin ennenaikaisesti. Pullakuskeissa (?) Posti-Pekka höyrytteli aikoinaan kirjeitä ja sanoi keu keu. Yleinen tyytyväisyyden osoitus, kun kurssit kulkevat oikeaan suuntaan. Bulleron huuto kun kurssit nousevat yhtäkkiä voimakkaasti. Sir Kourilo ei ehkä keksinyt tätä, mutta loi sille perusteet käyttämällä sanaa ahkerasti.

Sana: Khat (khattitragedia)
Selitys: KeskiHinnan Alennus Tragedia. Kurssin laskettua ostetaan lisää jotta keskihinta laskisi. Tragedia on pahaa enteilevä mukaelma sanasta strategia. Areenalla kirjoitetaan monasti sanoja väärin joko tahallaan tai tahattomasti ja tämä on kouluesimerkki siitä. Monasti käy niin, että keskihinnan laskusta muodostuu oikea tragedia syöksyn jatkuessa liian pitkälle tai khattauksen mennessä pieleen kokemattomissa ja hieman kokeneemmissakin käsissä. Kärpäsen keksintöä tilanteisiin joissa pieleen mennyttä treidiä paikkailtiin luovasti.

Sana: Kiero juontaja
Selitys: Palstan kaikkien vedätysepäilyjen ja vastaavien salajuonien abstraktointi. Jos jotakuta epäillään jostakin, on tapana ryhtyä miettimään kuka olisi kiero juontaja ja kuka ei oikeasti tiennyt mitään. Kiero juontaja on vedättäjä jolla on sisäpiiritietoa. Kummallista kyllä, tämäkin on Kärpäsen keksintöä tilanteeseen jossa pyritään hahmottamaan tilannetta selitysjohdannaisilla.

Sana: Khyt
Selitys: KeskiHinnan Ylennys Tragedia. Osaketta ostetaan lisää korkeampaan hintaan. Muuttuu joskus tragediaksi kurssin kääntyessä laskuun. Voi kuvastaa myöskin pieleenmenneen shortin suorittajan lisäshorttausta ylempää. Katso kuka keksi KHAT -teorian.

Sana: Kiimapiikki
Selitys: Väliaikainen yleensä muutamien minuuttien tai korkeintaan päivien voimakas nousu jonka jälkeen seuraa yhtä nopea lasku. Kiimalimapiikki on tämän huipentuma jota seuraa välitön lasku.

Sana: Kivijalkatimanttibetoniterässokkeli
Selitys: Salkun parhaaksi osakkeeksi nimetty lappu joka todennäköisesti romahtaa jossain vaiheessa todella rajusti. Mielellään tekno. Jack C:n bull -odotuksiin liittyvä ilmaus.

Sana: Koillinen
Selitys: Kurssien nousua kuvaava termi. Katso myös kaakko, etelä ja pohjoinen.

Sana: Kollektiivi (kollektiivinimmari, kollari)
Selitys: Usean eri fyysisen kirjoittajan käyttämä yhteinen nimimerkki. Joskus jopa virtuaalinen sellainen jonkun nimimerkin pyrkiessä sekoittamaan muiden itsestään saamaa kuvaa.

Sana: Kontrata
Selitys: Tehdä toisin kuin muut, kulkea vastavirtaan. Katsoa bulleron näkemys ja myydä kun tämä ostaa. Timoteusta kannattaa aina kontrata.

Sana: Kravattikalle
Selitys: Pankkiiriliikkeessä tai vastaavassa töissä oleva henkilö joka on valkokauluspaitainen juppivastine bullerolle. Pankkiiriliikkeiden bullero.

Sana: Kunhan (Kunhan vastasin, kunhan kommentoin, kunhan avustin, kunhan jne.)
Selitys: Loppukommentiksi tarkoitettu kevennys joka ei tarkoita mitään mutta joka saattaa sisältää kovankin piikittelyn ainekset. Kunhan muistuttelen Kärpäsen kommentoinneista!

Sana: Kukka hattu täti ??
Selitys: Joidenkin palstalaisten kuvaus yliymmärtäväisistä vihreistä ja pappojasossuista, jotka eivät ole heidän kanssaan samaa mieltä; Suhtautuu ymmärryksellä neekereihin, terroristeihin, homoihin, ei tajua maailman menosta mitään perkele ?? Jaska B -rapusta on se guru joka tämän tänne toi.

Sana: Kuka on kunkku?
Selitys: Kruunaus ja itsetehostuksen keino viestiin joka ylittää kaikki muutkin vedätyksen rajat. Käytetään sunsaasti keu -sanojen kanssa. J. Carlos ja rajaton itseluottamus.

Sana: Kunkku konsultti ??
Selitys: Ärsyyntynyt kommentinomainen kuvaus eräästä palstalaisesta; Sähkö kitaraa soittava ja konkkendaali firmassa koodaava pelle, varustettu mensalaisen notkealla viite kehyksellä ja kristityn sitkeydellä perkele ?? Jaska B-rapusta. Pitääkö tästä sanoa enempiä?

Sana: Lehmän veljekset (lehmän paska)
Selitys: Lehman Brothers.

Sana: Limerick
Selitys: Lyhyt runo joita kirjoitellaan enemmän tai vähemmän tiettyjen sääntöjen mukaan kuvastamaan tunteita yleensä jotain positiivista asiaa kuten kurssinousua tai ruokaa kohtaan. Se on kansainvälisessä käytössä oleva pilaruno-mitta. Siinä on viisi riviä, tavuja 8, 8, 6, 6, 8; ensimmäinen riimi on ekalla, tokalla ja viidennellä rivillä; toinen riimi tulee kolmannelle ja neljännelle riville. Säkeissä tulisi olla mukanma joku erisnimi. Kyseessä erityisesti AP -versio limerickistä joten sillä on vain marginaalisesti tekemistä alkuperäisen kanssa. Palstalle toivat Uuno Hikivuori ja Kärpänen.

Sana: Lisä pää oma
Selitys: Salkun tappioprosentin pienentämistapa. Perustuu uuden rahan lisäämiseen salkkuun jolloin salkku ei kutistu. Yhdyssanavirheet ovat oleellinen osa kirjoitusasua, koska lisäpääoma tarkoittaa jotain aivan muuta. Jack C:n pohdintaa tuottotavoitteista.

Sana: Littoisten lohi
Selitys: Teleste Oyj:stä käytetty nimi.

Sana: Longata
Selitys: Ostaa osaketta päivänsisäisesti tarkoituksena myydä ostokset ennen kaupankäynnin päätöstä voitolla. Yönylilogi on sama longi jossa tappiollisuus tai ahneus pakottavat longaajan pidempään omistukseen.

Sana: Lohi
Selitys: Voitto tai jokin muu tuotto. Turskan vastakohta.

Sana: Lähen rannalle
Selitys: Päivänsisäinen kauppa sisällä ja tällä tavoin pyritään osoittamaan rajatonta itseluottamusta koska miljoonan treidiä ei tarvitse edes valvoa. J. Carlos. Espanja. Aurinko. Tässä avainsanoja.

Sana: Manta
Selitys: Mandatum -pankki. Liittyy usein muisteluihin pankin osakevälityksen takkuilusta. Bitte Bitte Bitte!

Sana: Maximum avoid (paniic sell)
Selitys: Voimakas vihjaus siihen suuntaan, ettei jotain tiettyä osaketta tms. kannata hankkia. Seuraa yleensä erittäin lyhyttä ja usein tunteikasta perustelua. Kärpäsen tunneanalysointitaktiikkaa.

Sana: Megatursas
Selitys: Tappiollisen omistuksen muoto, jossa tappiolle, eli turskalle menneet ostokset menevät niin pahasti miinukselle, että niitä aletaan kutsumaan megatursaaksi. Megatursas ei ole välttämättä ainoastaan prosentuaalisesti suuri lasku, vaan se voidaan saavuttaa myös ylisuurella kaupalla.

Sana: Mekko
Selitys: Marimekon osake.

Sana: Mikki (Mikkisofta)
Selitys: Microsoftin lempinimi jolla pyritään yleensä joko hehkuttamaan tai haukkumaan kyseistä yritystä. Mikki -sanaa ei voida käyttää kovin helposti neutraalissa muodossa.

Sana: Mitä mukissa? (Mitä mukissa? :))
Selitys: Pörssien sulkeuduttua tapahtuva nimenhuudonkaltainen juomakäyttäytymistä tutkiva kysely. Toimii usein leppoisana välihuuteluna ja keskustelun avaajana hiljaisen hetken aikana. Kyselyt lisääntyvät vasinkin perjantaisin ja lauantaisin illan koittaessa. Mukissa voi olla vaikka keksejä. Alunperin Kärpäsen keksintöjä joilla hän mainosti omaa alkoholinkäyttöään. Villevallattomat ja päärynäsiiderit ovat yhä monen mielessä.

Sana: Mitä sillan alle kuuluu?
Selitys: Vinoilua niille, jota myivät asuntonsa vuosia sitten odottaen voimakasta hintaromahdusta ja mahdollisuutta ostaa seuraava asunto halvalla. Hinnat ovat kuitenkin vain nousseet ja nousseet. Tyrvis on sillan alla asuvien guru.

Sana: Motti (MottiOlli)
Selitys: Motorolan lempinimi.

Sana: Myllypuron lautaterassi (pyllypuron, pyltsin)
Selitys: Paikka johon epätoivoisen Itähelsinkiläisen sijoittajan epäillään vetäytyvän joko juhlimaan onnistunutta kauppaa tai suremaan tappioitaan. Kyrpänen oli se hahmo, joka tämän tänne toi. Toiseksi keksijäksi epäiltiin Sir Kouriloa.

Sana: Myyjät loppu
Selitys: Osakkeen kurssin nousu niin voimakkaasti että esim. 15% raja on tullut vastaan, eikä HEX välitä toimeksiantoja tämän rajan yli ennen pientä odottelua. Katso myös ostajat loppu.

Sana: Myykää kaikki!
Selitys: Kurssilaskua odottava kommentti joka ei varsinaisesti ole kehoitus vaikka siltä näyttääkin.

Sana: Naapuripalsta (finfola)
Selitys: Tällä viitataan usein niinsanottuun finfolaan, joka on nyt jo edesmennyt sijoitusaiheinen palsta. Se tuli tunnetuksi ylettömästä sensuuristaan ja melko nuorilta vaikuttaneista kirjoittajistaan jotka eivät piilotelleet kokemattomuuttaan ja yli-innokkuuttaan ilmaista hatarimmatkin mielipiteensä. Usiemmiten Finfossa nähnyt AP:n nimimerkit olivat finfolaisten feikkejä.

Sana: Nakkimakkaralista
Selitys: NM -lista. Tämän avulla voidaan vihjata, ettei kyseisellä listalla olevaan osakkeeseen kannata laittaa rahojaan.

Sana: Nalle
Selitys: Sammon johtajasta usein käytettävä ilmaus.

Sana: Nasse (nassukka, nasutin, nassendaali)
Selitys: Jenkkien Nasdaq -pörssin lempinimi jota voidaan käyttää myös tyyliin ‘nyt Nasse-setä nappasi viagraa’ kun kurssit lähtevät voimakkaaseen nousuun.

Sana: Nasse-setä on hyvin vihainen
Selitys: Bulleroille osoitettu mahdollisesti vedätykseksi tarkoitettu pelottelu joka kuvaa 16.30 tapahtuvaa USA:n markkinoiden myötä seuraavaa romahdusta.

Sana: Nasula
Selitys: Ks. Nasse

Sana: NETukka
Selitys: NET -välittäjästä käyetty lempimini. Kärpäsen välittäjägalleriaa.

Sana: Nimenhuuto
Selitys: Varsinkin iltaisin ja viikonloppuisin järjestettävä kysely jossa tarkoituksena on aloittaa keskustelua ja ilmaista olevansa palstalla. Monasti nämä liittyvät hiljaisiin ja kuolleisiin hetkiin.

Sana: Noksu (Nookkeli, nookeli, noksu, nokkendaali, noketti)
Selitys: Lempinimi Nokia Oyj:n (NOK1V) osakkeelle.

Sana: Näin nää hommat etenee
Selitys: Perustelu kaikkeen sellaiseen jota ei perustella. J. Carlos ja kasvava määrätietoisuus.

Sana: Nördi
Selitys: NRD -tunnuksisen välittäjän lempinimi.

Sana: Nöf?
Selitys: Osta perlosta, alkeisvedätystä. Näin ääntelee Perloshörhö.

Sana: Offline
Selitys: Ilmoitus palstaltapoistumiseksi. Syy on yleensä se, että ihmisellä on muutakin tekemistä kuin roikkua netissä 24h ja tämä koetaan joskus nolostuttavaksi. Poistuminen vaikka ei haluaisikaan.

Sana: Oijoi…
Selitys: Tapa hämmästellä, yleensä viestin lopussa, mitä tahansa oikein hyvää tai miellyttävää asiaa. Kärpänen! Hän tämän keksi, hän tämän loi ja hän tälle antoi merkityksen.

Sana: Oksentaa
Selitys: Myydä suoraan laitaan. Usemmiten suuria määriä jolloin kurssi laskee voimakkaasti. Käytetään esimerkiksi rajun tulosvaroituksen yhteydessä.

Sana: Ole hiljaa ja sioita!
Selitys: Kommentti joka ei tarkoita oikeastaan mitään mutta tuo silti esille kirjoittajan haluaman negatiivisen latauksen.

Sana: Olla callellaan
Selitys: Ilmaus ostowarranttien omistamiselle tilanteessa jossa nousua odotellaan tapahtuvaksi pian.

Sana: Olemme keskellä sahaavaa laskua (tai nousua)
Selitys: Muistutus siitä, että huolimatta lyhyen aikavälin heilunnasta iso suunta on ja pysyy. Aiheuttaa usein pilkallisia kommentteja joita pyydellään epäsuorasti anteeksi kun ennuste toteutuu. Opulentin alunperin kehittämä ilmaus jossa hän on ollut joidenkin palstalaisten mielestä kiusallisen oikeassa.

Sana: Osakkeen sielunelämä
Selitys: Osakkeen psykologista käyttäytymistä kuvaava käsite.

Sana: Osari
Selitys:Osavuosikatsaus. Näitä odotellaan palstalla kuin kuuta nousevaa. Usein juuri ennen julkistusta on tapana kysellä fiiliksiä ja jo avattuja shortteja tai longeja. Palsta hidastuu tai jota joskus ennen kaatui kun Nokia julkaisi osarinsa.

Sana: Osingon irtoaminen
Selitys: Osakkeen kurssin romahtaminen. Olisi siihen syynä tulosvaroitus tai mikä tahansa muu syy. Käytetään mielellään yrityksestä joka maksaa vähän tai ei ollenkaan osinkoa. Yleensä kysytään ivalliseen sävyyn, irtosiko yritys x:stä osinko kun kurssi on painunut pohjamutiin. Voimakkaampi versio on kysellä splittasiko osake kun kurssi on pudonnut esim. varoituksen seurauksena yli 50%.

Sana: Ostajat loppu
Selitys: Osakkeen kurssin lasku niin voimakkaasti että esim. 15% raja on tullut vastaan, eikä HEX välitä toimeksiantoja tämän rajan yli ennen pientä odottelua. Katso myös myyjät loppu.

Sana: Palentaa
Selitys: Ulkosuomalaisten nimitys palelemisesta, jota voidaan käyttää myös kuvaamaan tuntoja kovan laskun aikana.

Sana: Palo letku
Selitys: Viittaus johonkin epämääräiseen harrasteeseen. Huomaa kirjoitusasu! Jaska B-rapusta.

Sana: Palstaltapoistumistragedia
Selitys: Ks. poistun palstalta.

Sana: Paniik
Selitys: Kauhunkiljahdus kenties joskus epämääräisessä tulevaisuudessa tapahtuvan laskun innoittamana. Paniiiiiiiiiiiiiiikki oli Paniikki -nimimerkin käyttämä yleisilmaisu markkinatilanteesta.

Sana: Parre
Selitys: Myyntiwarrantti. Magic Finger.

Sana: Petteri
Selitys: Warrebulleroinen, jota tavataan kahta laatua: putti- ja callepettereitä. Näiltä on tapana kysellä fiiliksiä. Katso shorttipetteri, longipetteri, callipetteri ja puttipetteri.

Sana: Piippolan vaari
Selitys: Elcoteqin hallituksen entinen puheenjohtaja Antti Piippo.

Sana: Pikabulli
Selitys: Nopeasti alkanut ja päättynyt kurssinousu.

Sana: Pikainen piipahdus.
Selitys: Tarkoittaa nimmaria, jolla niin paljon tärkeää tekemistä, että ei ehdi virua koko vuorokautta palstalla. Lisäksi tämä on ainoa sallittu hengailumuoto kesken poistumistragedian. Pikaista piipahdusta ei siis katsota paluuksi. Käytettiin alunperin tilanteessa jossa ilmoitettiin ettei ehdi käydä palstalla pidempään matkalla palaveriin tai vastaavaan. Luoja tietysti kukas muu kuin Jack C ja kiireiset palaveritauot.

Sana: Pilkki (pohjaonki)
Selitys: Kauas senhetkisestä kaupankäyntitasosta laitettu toimeksianto joka jätetään odottamaan. Voi olla sekä longi, että shortti. Pilkkitragedia on läpimennyt toimeksianto jossa kurssin suunta on jatkunut pysähtymättä siihen missä kauppa tapahtui. Warranteissa (warrepilkki) pilkit laitetaan joskus suoraan laitaan.

Sana: Pipari
Selitys: Viittaus Jaskan kiinnostuksen kohteeseen lähi hoitajaa (välilyönti tarkoituksella) ajatellen.

Sana: Pitkä salkku
Selitys: Käsite joka pitää sisällään osakkeita jotka ovat niin tappiolla ettei niitä voi myydä koska se olisi oman virheen tunnustamista. Käsite joka syntyi ja eli voimakkaana vuonna 2000.

Sana: Proffari
Selitys: Tulosvaroitus.

Sana: Pixpoxviuh (pixpox, vix vox pix pox viuh)
Selitys: Nimitys markkinaindikaattoreille ja sellaisille käyrille joita ei oikein ymmärretä eikä halutakaan ymmärtää. Voidaan käyttää myöskin vihjailuna ylianalysoinnista ja sen hyödyttömyydestä. Kärpäsen loppuvuodesta 2002 hermostuspäissään luoma ilmaus indikaattoreista joiden seuraamisen hyödyllisyydestä voi olla montaa mieltä.

Sana: Pohjat on nähty
Selitys: Laskun jälkeen tulevan nousun koittaessa usein hoettu asia. Useimmiten tämän nähdessä voi ja kannattaa myydä kaikki laskun jatkuessa pian. Ei päde aina, joten pakka menee hieman sekaisin. Kannattaa etsiä senhetken parasta kontraa, joka vaihtuu aina satunnaisin väliajoin. Gurun maineen saa hokemalla tätä säännöllisin väliajoin, jolloin lähimmäksi osunutta arvausta voi hehkuttaa koko nousun ajan. Ensimmöiset pohjat Jack C näki kevättalvella 2000.

Sana: Pohjoinen
Selitys: Kurssien äärimmäisen voimakasta nousua kuvaava termi. Katso myös koillinen, kaakko ja etelä.

Sana: Poistun palstalta
Selitys: Kuvastaa turhautumista Areenan senhetkiseen mielipideilmastoon. Tarkoittaa joko lyhytaikaista pidättäytymistä kirjoittelusta tai mahdollisesti siirtymistä uuteen nimimerkkiin. Tässä on aivan turhaa edes pyrkiä listaamaan kaikkia jotka tämän ilmaisun luomiseen ovat osallistuneet.

Sana: Pokemonit kielen alla
Selitys: Vihjaus siihen suuntaan, että joku keskustelee huumeista siihen suuntaan, ettei se miellytä toista osapuolta. Merkitys sisältää myös vihjauksen toisen osapuolen käytäytymisen epäloogisuudesta tai jostain muusta negatiivisesta asiasta jota ei oikein muutenkaan osata tuoda ilmi. Myös parodian keino. Kyrpäsen ilmaus sekavasta olotilasta.

Sana: Poks
Selitys: Ilmausta käytetään kuvaamaan tietyn tasaluvun läpäisyä. Esimerkiksi Nokia 15€ POKS!!! Useimmiten katsotaan poks tapahtuneeksi kun kauppaa ollaan tehty poksaustason ohi tai paras tarjous on sen ohi. Puritaanit vaativat molempia.

Sana: Possa
Selitys: Positio, hallussa olevat osakkeet tai vastaavat. Voidaan ilmeisesti käyttää myös kuvaamaan salkkua.

Sana: Possu
Selitys: Perloksen lempinimi joka tulee kaupankäyntitunnuksesta.

Sana: Pravda
Selitys: Helsingin Sanomat. Suomen suurimman lehden erehtymättömyyttä kuvaava leikkimielinen ilmaisu. Sai alkunsa, kun Pravda erehtyi morkkaamaan AP-Areenaa 9.10.2005. Sovellettu muoto Ilta-Pravda = Ilta-Sanomat.

Sana: Prohattaa
Selitys: Prohan kurssinousun hehkutusta kuvaava tunne ihmisessä. Voidaan käyttää myös muista firmoista, esim. Donettaa, Benettää.. Keksijästä ei ole tietoa, mutta Adeen tämä liittyi.

Sana: Proiha
Selitys: Lempinimi Prohalle. Voidaan kutsua myös Proihendaaliksi.

Sana: Pro Jorma
Selitys: Nokian Pro Forma -lukuja kuvaava pilkallissävyinen toteamus. Kuvastaa kikkailua jossa satunnaiset kertaluontoiset tulot lisäävät tulosta, mutta menoja ei lasketa menoiksi.

Sana: P-salkku
Selitys: Alunperin p -kirjaimella alkavien yritysten osakkeista muodostettu sijoitusstrategia. Myöhemmin pitänyt sisällään myös muita aliarvostetuiksi katsottuja osakkeita. Arvostushan on katsojan silmässä, jonka vuoksi p -kirjainta on käytetty toisessakin merkityksessä. YrjöR loi käsitteen ja myös lavensi sitä.

Sana: Putoaa pippelinä
Selitys: Aiheellinen tai aiheeton toive Nokian tai jonkun muun osakkeen kurssin äärimmäisen voimakkaasta laskuodotuksesta. Käytetään yleensä muutenkin alatyylisessä viestissä. Greedspamin perusperustelu sille että kurssi on liian korkealla.

Sana: Putoava puukko
Selitys: Osake joka laskee voimakkaasti ja jonka odotetaan nousevan rekyylissä. Tekee usein pahaa jälkeä jos siihen tarttuu liian aikaisin. Nousu voi jäädä tarttumistason alle. Kärpäsen päiväkauppatermistöä jossa pyrittiin alunperin löytämään sopiva paikka ostaa laskevaa osaketta.

Sana: Putti (putteri, puudeli, puuteri)
Selitys: Myyntiwarrantti. Puuteriposki on henkilö jolla on puttipositio ja hän on useimmiten tyytyväinen tilaansa.

Sana: Puttihymy (puuterihymy)
Selitys: Puttihymyn tarkoituksena on joidenkin mielestä vinoilla osakkeiden omistajille laskutrendissä ja tuottaa heille mahdollisimman pahan mielen. Joidenkin mielestä kyseessä on puttiposition päällä koettu mukava olotila. Tämä riippuu kummallisen paljon omistuksen laadusta. Lautan ansiokasta johdannaiskielenkäyttöä.

Sana: Pähkinä
Selitys: Yleensä omituisen kysymyksen sisältävän viestin otsikko joka aiheuttaa usein tragediaan johtavan kaksintaistelun palstan nimimerkkien välillä. Tavataan usein mukigalluppien ja tylsien pörssipäivien aikaan.

Sana: Pärre
Selitys:Ruotsalainen analyytikko Per Lindberg joka on manannut Nokian kurssia alas samalla kuin on kehunut Ericssonin osaketta pilviin.

Sana: Pöpö (pöpö-secure, f-sökö, sökö, sokeri, F-Securitas)
Selitys: Kutsumanimi F-Securelle. Yleensä lempinimen käyttöön liittyy epäilys laskevasta kurssista.

Sana: Pössi
Selitys: Lempinimi pörssille silloin kun siitä puhutaan karkean tarkoituksellisesti mitään mistään muka tietämättä. Jos joku tietää kuka tämän keksi, hän valehtelee. Pössi on pössi on pössi.

Sana: Qupru
Selitys: QPR:n nimitys joka kuvastaa kirjoittajan halveksuntaa yrityksen listautumista kohtaan.

Sana: Raketti (raketoida)
Selitys: Osake tai vastaava nousee rajusti ylöspäin, yleensä yli 15%, jolloin se raketoi ylös. Raketin ei odoteta laskeutuvan kiertoradalta kovinkaan pian.

Sana: Rakio
Selitys: Benecol -huumassa kehitetty lempinmi Raision osakkeelle.

Sana: Raksu
Selitys: Rakantajien kovevuokraamo.

Sana: Ralli
Selitys: Markkinatilanne jossa yleensä koko pörssi nousee pidemmän aikaa, yleensä ainakin viikon tai jopa muutaman kuukauden. Kovan laskun jälkeen ralliksi voidaan nousun aikana kutsua jopa tuntien nousua, vaikka se ei varsinaisesti ralli olisikaan.

Sana: Rahastopelle (rahastopetteri)
Selitys: Arvostettua rahastonhoitajaa kuvaava vähemmän arvostava ilmaus. Sdc:n lennokas mielipidesana henkilöstä joka on hänestä jotain jota ei saisi edes olla.

Sana: Renkiteoria
Selitys: Epämääräinen kasa selityksiä Nokian alihankkijoiden kurssikäyttäytymisen syiksi jonka YrjöR loi.

Sana: Rokata (rock rock rock!)
Selitys: Kurssien älyttömän kova nousu aiheellisesti tai aiheettomasti. Yleensä kirjoittaja uskoo aiheelliseen nousuun. Vain lievä ero kiimapiikkiin koska kirjoittaja uskoo tai haluaa uskoa kiimapiikin laskun jäävän pois.

Sana: Rommaus
Selitys: Possan kanssa hyvin hallitun laskun odotelu tai jo tapahtuneen laskun perusteella tapahtuva tyytyväisyydenosoituksen sisältävä toteamus. J. Carlosin

Sana: Rullaratafirma
Selitys: Esim. JOT(EB) ja PMJ.

Sana: Räkätekno
Selitys: Osuva kuvaus lupauksensa ja uudet omistajansa moneen kertaan pettäneille yrityksille. Liittyy lähinnä NM-listalaisiin ja senttiosakkeisiin.

Sana: Rätinälinja (rätinä)
Selitys: Radiolinjasta käytetty lempinimi. Liittyi varsinkin yhteyksien huonoon kuuluvuuteen.

Sana: SA
Selitys: Sijoitus Asiaa. Lyhenne ostikkoon tarkoitetuksi ilmaisuksi siitä mitä viesti sisältää. Tarpeen erityisesti viikonloppuisin muun ajankohtaisen puheen täyttäessä Areenaa.

Sana: SAK-SDP
Selitys: Sijoittajan pahin vihollinen. Tärkeää on kirjoittaa SAK ensin, koska se on pahan akselin dominoiva osapuoli. SDP taas on heikompi puolisko, pelkkä poliittinen siipi ja marionetti. SAK-SDP:n legendaarisia hahmoja ovat Tavja, Örkki, Heinäspede, Flipponen ja Ihaloinen.

Sana: Salonkivaunu
Selitys: Yleensä joku kertoo istuvansa salonkivaunussa. Tapa kehua ostaneensa osakkeita hetkeä aiemmin kun ne maksoivat vähemmän. Esiintyy palstalla erityisesti riitojen ja nimimerkin piikkiin laitettujen tappioiden jälkeen. Ei liity kuitenkaan ainoastaan jälkitreidaukseen. Laimean Sillin hehkutuksiin perustuva ilmaus jossa seurattiin tiiviisti Nokian osakkeen hintakehitystä kevättalvella 2002.

Sana: Savustaa (savustusrinki)
Selitys: Pyrkiä ajamaan joku ulos palstalta jonkin päähänpinttymän vuoksi. Esiintyy varsinkin kiistojen yhteydessä. Liittyy usein herneiden vetämiseen nenään.

Sana: Satiainen
Selitys: Saddam Husseinia ja diktaattorin oveluutta sekä nurkkaanajoa kuvaava sekä pilkkaava, että kannustava ilmaus. Sir Kourilon kielenrikastuttaja.

Sana: Savimajaneekeri
Selitys: Kuvaus kehitysmaassa asuvasta ihmisestä josta ei oikestaan tiedetä mitään. Oletetaan kuitenkin tämän olevan terroristi tai jotenkin pahasta omalle lompakolle. Alun perin Tarja Filatovin lanseeraama ”moniosaaja” on tämä sama ihminen Suomeen muuttaneena. Jack C:n asennekasvatussanastoa.

Sana: Sedimentti
Selitys: Markkinoiden tuntemuksia kuvaava tila josta ei olla yleensä koskaan täysin samaa mieltä. Yleensä siinä on jotain vikaa tai sitten se on vahva. Välimuodot ovat harvinaisia.

Sana: Shortsit (shorttaus, shortti)
Selitys: Lyhyeksimyymistä kuvaava ilmaus. Myydään sellaista jota ei omisteta ja ostetaan myydyt toimittamista varten samana päivänä. Kurssien laskiessa saadaan voittoa, noustessa tulee tappiota eli turskaa. Tämä on laillista ja normaalia vaikka jotkut toisin väittävät. Mainio tapa saada aikaan tappiota ellei todella tiedä mitä tekee.

Sana: Shorttipetteri
Selitys: Tällä nimityksellä pyritään provosoimaan keskuteluun osakkeiden lyhyeksimyyjiä, joiden markkinanäkemys on kyseisellä ajanhetkellä osoittautunut tai todennäköisesti osoittautumassa vääräksi. Katso petteri.

Sana: Siistii
Selitys: Varsinkin J. Carlosin käyttämä ilmaus tilanteesta jossa on tapahtunut esimerkiksi 0.1%:n liikahdus haluttuun suuntaan.

Sana: Sikabull (kiimainen ostorynnäkkö, junasta jäämisen pelko
Selitys: Voimakkaasti nouseva markkina jossa nousun syytä ei ymmärretä tai kaikki ovat yksimielisiä siitä, että nyt on ylireagoinnin paikka. Merkitys vaihtelee voimakkaasti.

Sana: SI8OITTAMINEN (SIOI8TTAMINEN, Sioittaja)
Selitys: Isolla kirjoitettava ilmaus jossa kirjoittaja pyrkii esittämään asiansa mahdollisimman pihallaolevana. Kahdeksikon avulla tuosta muodostuu sana sikasioittaminen.

Sana: Sihaus (sössö, sössössöö)
Selitys: Lempinimi SSH:lle. Sisältää voimakkaan tunnelatauksen kurssin laskemisen suhteen.

Sana: Sijoittajat kotiuttivat voittojaan
Selitys: Selittely jolla yritetään keksiä jotain järkevää syytä päivän laskulle.

Sana: Sioittaa
Selitys: Rahojen kaataminen aivan mihin sattuu.

Sana: Sopuli
Selitys: Lyhyen trendin perässä juokseva sijoittaja joka ostaa ja myy yleensä liian myöhään. Läheistä sukua bullerolle ja tuulitakille. Bullero on nopeampi sopuloimaan.

Sana: Splitti
Selitys: Osakemäärän monistaminen jakamalla yksi useaan osaan. Tällöin myös arvo jakautuu. Ainoana poikkeuksena A-Company väliaikaisesti.

Sana: Spread
Selitys: Osto- ja myyntilaitojen välin suuruus johon aletaan kiinnittää huomiota erityisesti senttiosakkeilla.

Sana: Stondari
Selitys: Stonesoftia ja sen kurssiheiluntaa kuvaava Jack C:n ilmaus.

Sana: Stragedia
Selitys: Strategia, joka muuttuu tragediaksi.

Sana: Strömssi
Selitys: Stromsdahlin osaketta kuvaava positiivista tai negatiivista epäilyä sisältävä sana.

Sana: Sukkeriralli (sukkeri, succeri)
Selitys: Nousun olettaminen hyvin lyhyeksi jolloin myyntipaikan hakeminen on vaikeaa. Tätä hoettiin runsasti 11.9.2001 -nousun alettua. Monasti hokijat olivat kyllä oikeassakin.

Sana: Surina
Selitys: Sonerasta käytetty lempinimi.

Sana: Surusilmä
Selitys: Köyhiin, vähempiosaisiin, pakolaisiin ja kaikkiin mahdollisiin kirjoittajan mielestä epäilyttäviin ihmisryhmiin myönteisesti suhtautuva ihminen. Jack C:n kuvaus yhteiskunnan rahoja vääriin kohteisiin käyttävästä ihmisestä.

Sana: Swing
Selitys: Peli (longi), joka kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Treidaamisen ja holdaamisen välimuoto jonka Lautta tänne toi.

Sana: Syödä pehmistä
Selitys: Keino osoittaa maksimaalista itsetyytyväisyyttä omiin sijoituksiinsa. Swingaavan holdarin ilmaus. Käydään syömässä pehmistä kun sijoittelut ovat jo niin hyvällä mallilla ettei niitä voida parannella. Jack C:n toisella nimimerkillä tänne luoma sanonta.

Sana: Säätösauva
Selitys: Markkinoiden ohjailuun tarkoitettu esim. korkoase jota keskuspankit käyttävät. Esim. ‘Allu kääntää säätö sauvat bull-asentoon’. Säätösauvoihin ja niiden odotuksilla hehkutteluun turvaudutaan kun muitakaan syitä voimakkaalle kurssiheilahtelulle ei keksitä. Yhäkin liikutaan Jack C:n kielialueella.

Sana: Takaaja kahvilla
Selitys: Warrantin markkinatakaajan asettamien tasojen käyttäytyminen jotenkin oudosti tai useimmiten myöhemmin kuin niiden pitäisi reagoida.

Sana: Tankata
Selitys: Ostaa osaketta suurileleisesti meluten. Yritetään yleensä vedättää kurssia ylöspäin vihjaamalla, että oma ostos olisi jaettava useaan osaan eli tankkaus kestää pitkään ettei kurssi lähde nousuun.

Sana: Target (tarket, tarketti)
Selitys: Tavoite joka esitetään toiveena että kurssinousu yltäisi tähän asti. Käytetään myös laskuissa. Liittyy yleensä vedätyksiin. Asiantuntemattomuuden merkki käyttää targettia vakavissaan.

Sana: Tasot
Selitys: Osakkeen osto- ja myyntilaidat. Kysellään kummallisen usein ja nämä aiheuttavat ärtymystä vielä useammin. Usein tasoissa on jotain vikaakin tai joku yrittää vedättää. Salaliittojen äiti.

Sana: Teki lesoset (pienellä)
Selitys: Näin voidaan sanoa silloin kun sisäpiiri myy.

Sana: Tekno
Selitys: Teknologiaosake. Useat näistä ovat ns. räkäosakkeita. Näille on ominaista voimakas heilunta.

Sana: Tellu
Selitys: TeliaSonera.

Sana: Tenaattori (Tenatori, tenttu, TE)
Selitys: TietoEnatorin lempinimi.

Sana: Tenari
Selitys: TietoEnator nimisen yrityksen antama pörssitiedote, jota muiden yritysten kohdalla kutsutaan tulosvaroitukseksi. TietoEnatorin kohdalla kyse ei kuitenkaan ole varoituksesta, vaan lähinnä toteamuksesta että homma on edelleen päin persettä, mikä ei siis ole millään tavalla yllättävää tai mikä muuttaisi yrityksen tulevaisuudennäkymiä.

Sana: Tenbäggeri
Selitys: Tenbäggeri on myyttinen yritys jonka kurssi kymmenkertaistuu jossain epämääräisessä ajassa. Useimmiten tenbäggerifirma jakaa mielipiteitä niin, että osa palstalaisista uskoo sen ehtivän ennen kurssin kymmenkertaistumista konkurssiin.

Sana: Telia ei ole Sonera?
Selitys: Tai jokin muu ei ole Sonera. Alunperin tällä viitattiin siihen Jack C:n toimesta, ettei jonkin toisen firman kurssi nouse yhtä nopeasti kuin Soneralla. Sittemmin toivottiin, ettei jokin toinen firma ole Soneran kaltainen kurssihistorialtaan. Nykyään kun Sonera on osa Teliaa, on koko lause saamassa uutta merkitystä. Voidaan käyttää myös loppukevennyksenä jos halutaan verrata leikkisän puoliväkisin jotain johonkin.

Sana: Termo
Selitys: Termiini.

Sana: Termowarre
Selitys: Warrantti joka on niin pitkällä rahan puolella, ettei sillä ole aika-arvoa.

Sana: Terveisiä [jollekulle]
Selitys: Puhuttaessa aiheesta josta on puhuttu aiemmin jonkun muun kanssa, on joskus tapana lähetellä terveisiä tälle toiselle nimimerkille. Tämä on myös kätevä tapa piikitellä ja muistuttaa toisia vanhoista virheistä. Toisaalta tällä muistutetaan myös onnistuneista kaupoista. Sävyn hallinta on niin vaikeaa, että terveisten AP-standardin mukaista lähettelyä suositellaan vain kaikkein kieroutuneimmille palsta-asiantuintijoille. Kärpäsen palstalle tuoma ilmaus.

Sana: Tietääkö joku jotain mitä muut eivät tiedä?
Selitys: Tämä ei ole oikeastaan kysymys vaan huomautus siitä, että jonkin osakkeen kurssi on tai ei ole muuttunut. Mukaan laitetaan joskus kauppoja joiden merkitys kurssin muodostumislle on mahdollisimman vähäinen.

Sana: Tiksi
Selitys: Tieto-X:n (nyk. Ixonos) osakkeen lempinimi todellisille asiantuntijoille.

Sana: Toimari
Selitys: Toimeksianto.

Sana: Tragedia
Selitys: Strateginen suunnitelma, jonka mukanaantuomat riskit saattavat kääntää koko hoidon tragediaksi. Lisäksi vaihtelevan kirjoitusmuodon käyttäminen vähentää mahdollisen kirjoitusvirheen aiheuttamaa nolostelua.

Sana: Treidata
Selitys: Käydä runsaasti kauppaa ja mielellään nopeasti. Sukulainen virtuaalitreidaajalle joka tekee vain voitollisia myyntejä.

Sana: Troolata
Selitys: Entinen pilkki joka on asetettu liian ylös. Osake on siis laskenut yleensä päivänsisäisesti reilusti alle ostotason. Tällöin pilkkiminen muuntuu mystisesti troolaukseksi ja verkkoihin voidaan sanoa juuttuvan megatursaan.

Sana: Tuhis
Selitys: Ilmaus eräästä palstalaisesta. Tämä on hyvin hankala sana, koska se muuttaa muotoaa noin kaksi kertaa vuodessa. Sanan nykyistä olomuotoa voidaan kysellä kysymällä Areenalla ‘kuka on Tuhis?’

Sana: Tuiskupää (Wim Tuiskupää)
Selitys: Wim Duisenberg.

Sana: Turnipsi
Selitys: Käänneyhtiö. Toinen merkitys kertoo esineestä joka on mennyt nenään, eli turnipisi -nenässäolija on hermostunut todella pahasti poistuen usein palstalta suurieleisesti jäähyväisiä kirjoitellen. Esiintyy syklisesti tietyillä henkilöillä.

Sana: Turska (tursas, turskendaali, tofu (esitteli Hannu Hanhi Turunen))
Selitys: Tappiolle mennyt realisoitu tai realisoimaton kauppa.

Sana: Turskansyöttövaihe
Selitys: Vaihe jossa nousua epäillään väliaikaiseksi jossa isot pelurit tyhjentävät salkkujaan piensijoittajien syliin.

Sana: Tuulipuku (tuulitakki)
Selitys: Ihminen joka ei tiedä osakkeista mitään mutta ostaa niitä koska muutkin ostavat. Vaihtoehtoisesti jättää ostamatta koska se ei ole muotia. Tavattiin 1999/2000 vaihteessa jonottamassa listautumisanteihin suhteellisen useun oikea tuulipuku päällä. Ks. myös bullero.

Sana: Tykittää
Selitys: Kun jollekin osakkeelle odotetaan nopeaa ja voimkasta kurssinousua, sitä kutsutaan tykittämiseksi. Useimmiten tämän sanan käytön yhteyteen liittyy vedätys tai vastaava motiivi. Käytetään runsaasti myös jälkitreidauksen yhteydessä.

Sana: Umppi
Selitys: UMP:n osakkeen lempinimi.

Sana: Usko palasi osakemarkkinoille
Selitys: Selitys jolla yritetään ymmärtää nousua johon ei ole oikeastaan mitään mieleentulevaa syytä.

Sana: Varma nakki
Selitys: Oman näkemyksen vedätys ja mielikuvan luonti varmasta ja vakaasta näkemyksestä. Vaarallista ostaa tämän näkemyksen ilmoittamisen jälkeen jos kyse on epälikvidistä tai warrantista jota ilmaisija on aiemmin omistanut.

Sana: Vedättää
Selitys: Antaa palstalle oman käsityksen vastainen kuva osakkeen tulevasta kehityksestä toivottaessa markkinoiden toimivan oman käsityksen mukaan. Vedätysrinki on joukko joka jonkin epäilyksen mukaan on sopinut kehuvansa jotain osaketta muka spontaanisti. Kaikkien salaliittojen äiti jälleen kerran.

Sana: Veturi palaa asemalle
Selitys: Väliaikaiseksi arvioitu kurssilasku. Omista kaupoista puhuttaessa brassailua liittyen myynteihin jotka suoritettiin ennen kurssilaskua. Muiden kaupoista puhuttaessa voidaan käyttää muistutuksena huipuilta ostamisesta. Jos palaamiseen on liitetty jokin suurta nopeutta kuvaava sana, laskun odotetaan yleensä jatkuvan huomattavan alas.

Sana: Viherpiipertäjä (viherhörhö, punavihersokea)
Selitys: Nämä sijoittajan viholliset kannattavat sivareita, kasvissyöntiä, elintasopakolaisia ym. vastenmielisyyksiä ja vastustavat lihaa syöviä heteromiehiä.

Sana: Virtuaalitreidaaja
Selitys: Kauppaa tekevä ihminen joka ei oikeasti toteuta ilmoittamiaan ostoja- ja myyntejä vaikka niin yleensä väittääkin.

Sana: Virtuaalitreidi (virtuaalikauppa)
Selitys: Kauppa jota ei tehdä oikeasti eikä yleensä edes pyritä väittämään sitä todelliseksi. Virtuaalitreidaaja tekee virtuaalikauppoja mutta väittää niitä oikeiksi.

Sana: VK
Selitys: VedätysKulma. Kertoo kuinka paljon osaketta on omassa salkussa. Shortatessa vedätyskulma on negatiivinen.

Sana: Vola
Selitys: Osakkeen heilumisen voimakkuutta kuvaava määre.

Sana: Volaruuvi
Selitys: Warranttien arvonmääritykseen liittyvä väline jota hallitsevat niiden liikkeellelaskijat. Pankkiiriliike pyrkii maksimoimaan tällä voittonsa.

Sana: Vääntää volaa
Selitys: Tätä tehdessä johdannaisen hinta muuttuu ilman että sen kohde-etuuden puolesta pitäisi, eli kurssi ei ole liikkunut. Tällöin warrantti muuttuu kalliimmaksi tai halvemmaksi.

Sana: Warre
Selitys: Warrantin lempinimi.

Sana: Window dressing (ikkunan somistus, rahastovedätys)
Selitys: Rahastojen ja vastaavien tahojen keinotekoinen kurssinostatus yleensä viimeisillä minuuteilla. Tätä harrastetaan jotta rahastojen arvot näyttäisivät paremmilta.

Sana: Wirre
Selitys: Kuvitteellinen johdannainen joka seuraa Warren eli warrantin kurssia. Pelottoman ilmaus.

Sana: Wurre
Selitys: Kuvitteellinen johdannainen joka seuraa wirren kurssia. Kuulemma äärimmäisen AAA-luokan arvopaperikauppiaan määrite on luoda tämä johdannainen ja myydä se jollekin bulleromummolle. Pelottoman ilmaus.

Sana: Yhdys sana
Selitys: Areenan vaikeimpia ja tuskaisimpia asioita.

Sana: Ykä I – X
Selitys: Palstalla tapahtuva nimenhuuto aikana jolloin muuten ei ole paljoa keskustelua. Näitä on usein monia peräkkäin samana iltana. Mukaan liittyy usein keskustelu todella käsittämättömistä aiheista.

Sana: Yuo
Selitys: Viikonlopun pienessä sievässä kirjoitettu sana joka tarkoittaa sinua. Yleensä lauseesta ei saa mitään selvää muutenkaan. Useimmiten lyhyitä lauseita erottaa vain piste ilman välilyöntiä.

Sana: Ylläpito ohoi (Jokke ohoi!, Jaanika ohoi!, ylläpito hoi!)
Selitys: Äärimmäinen keino reagoida toisen luomaan ärsykkeeseen. Myöskin spontaanin huomiontavoittelun väline.

Sana: Ämpärifirmat
Selitys: Muovipuristelijat kuten Perlos ja Eimo.

Sana: Öhym?
Selitys: Eräänlainen hyväntahtoinen kysymys jolla kuvataan samalla omaa hämmästyksenomaista kummastustaan ja nostetaan virtuaalisesti kulmakarvoja. Sopii esimerkiksi perverssiin kuvaan johtavan linkin tai ohjeen perään. Liittyy äärimmäisen harvoin mihinkään sijoitusasiaan. Piru^^ loi tämän, Piru^^ sen levitti ja Piru^^ sitä yhä viljelee.

Sana: -A
Selitys: ? on jonkun ajankohtaisen asian tunnus. esim. hiihdon dopingskandaalin aikaan ha tarkoitti hiihtoasiaa.

Sana: -fani
Selitys: tämä on epämääräisen myönteinen loppukaneetti, jolla pyritään humoristisen myönteisesti tukemaan kirjotuksen aihetta. Kärpäsfani!

Sana: ;-)) ??
Selitys: Jotain ylipositiivista tai sekavaa tunnetilaa ilmaiseva epämääräinen hymiö. Runsaasti variaatioita.

Sana: (- boikotissa)
Selitys: Tapa vahvistaa sanomisiaan boikotoimalla jotain jota ei yleensä muutenkaan käyttäisi tai tekisi.

Sana: -daali
Selitys: Esimerkiksi turskendaali, proihendaali, eurondaali, konkkendaalifirmat. Kuvastaa kohteen väheksyttävyyttä ja kirjoittajan veitsenterävää analysointikykyä.

Sana: (poistettu)
Selitys: Ilmaisu jolla todetaan kirjoittajan olevan niin tuohtunut, ettei edes lisää normaalia kommenttiaan viestiin. Käytetään usein hymiöiden kanssa silloin kun niitä ollaan viljelty niin paljon, etteivät ne enää tunnu miltään.

Sana: ÖÖÖ (johdannaisia ÖÖ, AAA, jne.)
Selitys: Yleensä otsikkoon kirjoitettava luottoluokitus tekstille, johon viitataan. Luokitukset vaihtelevat yleensä välillä AAA+++ ja ÖÖÖ—.

 
 
 
 
 

One Response to AP -sanakirja

  1. P/E 7 sanoo:

    Voisi lisätä ainakin seuraavat:

    – JFK
    – Panisitko?
    – jokinorsu
    – (palstan) kokkarisiipi
    – Teknomiehet
    – Miisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: