Vaihtoehto Kepun elintarvikkeiden ALV alennukselle

Kepulilehmä

Vaihtoehto kepun elintarvikkeiden ALV-alennukselle

Kepulit tuntuvat yhä pitävän agendalla elintarvikkeiden ALVin laskua 17%:sta 12%:iin, jonka vähennysvaikutus valtion verotuloihin olisi n. 500M€. Mielestäni tuommoinen verotuksen ’täsmätoimi’ on kaikkea muuta kuin täsmätoimi kun välikädet nyysivät tuon verolaskun vaikutuksen itselleen: osille ovat ilmottautuneet tähän mennessä kauppa, teollisuus ja maajussit. Heitän nyt lonkalta että tuosta 2/3 häviäisi muiden kuin kuluttajien taskuihin. Vastaavana esimerkkinä hiljattain laskettu parturi/kampaajien ALV, jonka olisi pitänyt pudottaa hintoja -10% ja tilastojen mukaan ne tippuivat vain 4.4% viime kevään hintoihin nähden (tiedä sitten missä ovat laskeneet kun kaikkien havainto tuntuu olevan että hinnat pysyneet ennallaan;)). Kepuleiden Mari Kiviniemi perusteli juuri ruuan alvin hinnanlaskua sillä että tuo olisi ’sosiaalisesti tasapuolisin’ tapa laskea veroja. Tasapuolisuudesta voi varmaan olla toistakin mieltä kun välikädet rohmuavat valtaosan välistä ja hinnanlaskulla on vaikutusta eläkkeitä korjaavan indeksin laskuun eli kärsijöinä mutkan kautta eläkeläiset. Otetaanpa vaihtoehtoinen nk. ’Jaskan malli’, jolla saataisiin välikädet pois rohmuamasta säästöä ja vieläkin sosiaalisesti tasapuolisempi malli:

Jaskan malli:

Toteutetaan seuraavalla tavalla kaikille tasasuuruinen rahansiirto valtiolta:

– Kela maksaisi extra +100€ kaikille lapsilisää saaville (siis alle 17-vuotiaille)

– Verottaja sitten lisäisi +100€ verotuksen valmistumisessa kaikkien 17v tai vanhempien verovelvollisten loppusummaan (eli +100€ lisää palautusta tai -100€ vähemmän maksettavaa)

-> Kustannusvaikutus 5.2M * 100€ = 520M€ eli about sama kuin alvin laskun vaikutus verotuloihin. Kukaan ei nyysinyt mitään välistä ja sama summa vauvasta vaariin. Tuon satkun voi sitten kukuin tuhlata/säästää kuinka haluaa ja ostovoimaan lisättäessä tuon 100€:n työlisyysvaikutus on suurempi kuin välikäsien kautta toisessa mallissa käteen jäänyt 33€. Tuosta satasesta sitten palautuu melkoinen potti takaisin valtion kirstuun kulutusveroina ja kasvaneen työllisyyden kautta. Helppoa vai mitä ? 😉

Advertisements

5 Responses to Vaihtoehto Kepun elintarvikkeiden ALV alennukselle

  1. Rööri sanoo:

    Naurettava vaihtoehto, aivan kuin sosialistin kynästä laadittu. Noita tulonsiirtoja sekä tukia täytyy vähentää, ei lisätä.

  2. Jaska sanoo:

    Eiköhän tuo ole yhtähyvin veronalennusmalli kuin tulonsiirtomallikin. Ulottuu kylläkin myös väestöön, joka ei maksa veroja mutta tarkoitus olikin viritellä malli, jossa saadaan tehokkaampi malli tuosta kepun versiosta ja siten paranneltu siten että kepun ’sosiaaliset’ argumentit saadaan myöskin katettua 😉

  3. 20v. Kokoomusta äänestänyt sanoo:

    Kuinka kutsut itseäsi porvariksi ja ehdotat rahan jakamista ilmaiseksi?

  4. Jaska sanoo:

    Onko se rahan jakaminen sitten enemmän porvarillista jos antaa jonkun nyysiä siitä 2/3 välistä ? Tuolla sun logiikallahan olisi vaikka tuloveronlaskukin rahan jakoa ilmaiseksi.

  5. Vain umpijuntti impivaaralainen voi perustella näitä muita EU-maita korkeampia veroja (ruoka-, auto- ja alkoholivero). Eikun muun euroopan tasolle vaan! Suomalaisen ruokakorinkin hinta on tutkimusten mukaan juuri noin alv-eron suuruinen, hieman yli 10% Muissa EU-sivistysmaissa vero vaihtelee 0% ja 10% välillä. Ja jos ruuasta säästyneet eurot tuhlataan muihin hyödykkeisiin, valtio saa enemmän alv-tuloa!!

%d bloggers like this: