Porvarillinen Suomi rulettaa !

Rock and Roll

Porvarillinen Suomi rulettaa !

Upea vaalitulos porvareille ja koko Suomelle. Historiallinen päivä saada SAKSDP vihdoin sysättyä pois vallankahvasta ja piiiiiiiiitkälle oppositiotaipaleelle. On jo korkea aika saada tässä maassa jähmeitä rakenteita purettua ja yrittäminen/työnteko kannustavaksi ja ihmiset ottamaan myös vastuuta omasta elämästään ja tulevaisuudestaan. Sunnuntai ilta juhlitaan ja maanantaina kääritään hihat ja aletaan rakentaa maata eteenpäin. Muuten vaalien tuloksesta sen verran että Sauli Niinistön 60.500 ääntä oli aivan uskomaton suoritus ja ansaitsisi ehdottomasti pääministerin roolin mutta tuo olisi vaatinut kokoomukselle kepun ohittaminen puolueen äänimäärässä mihin ei ihan ylletty. Oma ehdokkaani Tuomas Nurmela jäi tällä kertaa eduskunnan ulkopuolelle mikä ei niin iso yllätys ole mutta 1.800 ääntä on hyvä äänisaalis ensikertalaiselle pienellä budjetilla eduskuntaan yrittävälle ja nuori mies ehtii tuonne vielä seuraavissakin vaaleissa.

Vaalituloksessa oli erityisesti muutama allekirjoittanutta erityisesti miellyttävä tulos eli nostan tyytyväisenä maljan Leena Luhtasen, Arto Bryggaren ja Jouni Backmanin putoamisesta eduskunnasta 😉 Ei nyt kuitenkaan rienata tässä sen enempää. Onnittelut kaikille porvareille vaalivoitosta ja hyvästä työstä mitä kukin on omalla sarallaan ollut tekemässä !

Pasila, on aika laittaa Finlandia soimaan ja kilistää shampanjaa !

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: